Sotainvalidien Sairaskoti Jyväskylässä juhlisti 100 vuotta täyttäviä asiakkaitaan torstaina 23.3. Suomen 100 vuotisjuhlan teemaan liittyneeseen tilaisuuteen kutsuttiin yhteensä seitsämän Sairaskodin asiakasta, jotka ovat syntyneet vuonna 1917. Paikalla juhlimassa olivat Toivo Mehto, Helena Era, Elli Pöyhönen, Sylvi Saukko, Erkki Pitkänen ja Pentti Korvenpää. Sotainvalidi Martti Puranen oli estynyt saapumasta. Yhteensä juhlaan osallistui yli 70 henkeä.
Juhla oli arvokas ja lämminhenkinen. Tilaisuuteen sopivasta koskettavasta musiikista vastasivat Viivi Porkka ja Nea Lilja sekä Konneveden reserviläisten kuoro johtajanaan Ulla Mehto-Hämäläinen. Sairaskoti lahjoitti jokaiselle 100 vuotta täyttävälle kutsutulle lämpimän fleecetakin Suomi-100 sekä Sairaskodin logoilla.
Lisäksi juhlassa muistettiin Sairaskodin ammattitaitoista henkilökuntaa.
Sosiaalityöntekijä Päivi Mäkinen palkittiin Sotainvalidien Veljesliiton suurella ansiomerkillä.
Lisäksi Sotainvalidien Veljesliiton kultaisella ansiomerkillä palkittiin kuusi työntekijää ja hopeisella 27 työntekijää.
Sairaskodin johtajaylilääkäri Jouni Kaleva palautti juhlaväelle mieleen sen, kuinka kunnioitettavan ja arvokkaan iän saavuttaneet kutsuvieraat ovat nähneet Suomen itsenäistymisen ajan alusta asti. Sairaskoti on ollut heille monelle mieluisa ja turvallinen kuntoutus- ja hoitopaikka. Sairaskodin henkilökunta sai myös kiitosta osaavasta ja arvokkaasta työstään sotainvalidien sekä muun vanhusväen hoitamisessa.