Sotainvalidien Sairaskoti Jyväskylään
Keski-Suomen Sairaskotisäätiön ylläpitämä Sotainvalidien Sairaskoti aloitti toimintansa maaliskuussa 1988.
Säätiön hallitus
Keski-Suomen Sairaskotisäätiö on perustettu vuonna 1982. Säätiön perustajat ovat Sotainvalidien Veljesliiton Sisä-Suomen piiri ja Jyväskylän kaupunki. Säädekirjan mukaan toiminnan ensimmäiset 20 vuotta hallituksen muodostivat molempien perustajayhteisöjen valitsemat kolme + kolme jäsentä. Tällä hetkellä Jyväskylän kaupunki nimeää hallituksen jäsenet, jotka valitsevat puheenjohtajan keskuudestaan.
Sosiaalineuvos Taito Lampinen kertoo:
Edessä olevat vanhuuden päivät alkoivat askarruttaa sotainvalidien mieltä jo 60-luvulla. Asiaa mietittiin omassa keskuudessa ja vuoden 1967 sotainvalidiviikon avauksen yhteydessä antamassani lehtihaastattelussa, jossa totesin jonkinlaisen sotainvalidien huoltokodin rakentamisen välttämättömäksi lähimmän 10 vuoden aikana. Tuolloin ei ollut vielä tarkemmin yksilöity laitoksen kokoa ja toimintamuotoa. Silloin käytettiin työnimeä ”Ukkokoti”. 1970-luvun ajan asia oli itämässä ja viimein vuonna 1980 perustettiin työryhmä Ossi Heimovala, Jukka Rousi ja allekirjoittanut, joka ryhtyi kehittelemään ja toteuttamaan tuota vanhaa ideaa.
Sijaintipaikkaa selvitettäessä edellytettiin aluesairaalan tai keskussairaalan läheisyyttä. Ehdolla olivat mm. Joutsa, Jämsä ja Viitasaari, joiden mahdollisuuksia tutkittiin uuden kodin paikaksi. Selvittelyn tulos oli kuitenkin se, että Jyväskylä olisi edullisin sijaintipaikka tällaiselle hoito- ja kuntoutuslaitokselle. Samoihin aikoihin alkoi olla vireillä vastaavia hankkeita muuallakin. Jo toiminnassa olleet laitokset sijaitsivat Joensuussa ja Iisalmessa. Niitä pidettiinkin malleina Keski-Suomen toteutusta kehiteltäessä. Valtakunnan tasolla selvitettiin myös sairaskotiverkoston luomista sotainvalidien hoidon turvaamiseksi.
Keski-Suomen Sairaskotisäätiön perustaminen
Sairaskodin perustamiseksi aloitettiin neuvottelut Jyväskylän kaupunginjohtaja Jaakko Lovénin, valtuuston puheenjohtaja Eino Haron ja hallituksen puheenjohtaja Pentti Sahin kanssa. Kaupungin edustajat suhtautuivat alusta alkaen myönteisesti Sairaskodin rakentamiseen.
Neuvottelujen tuloksena vuonna 1982 perustivat Jyväskylän kaupunki ja Sotainvalidien Veljesliiton Sisä-Suomen piiri Keski-Suomen Sairaskotisäätiön. Sen tehtäväksi tuli Sotainvalidien Sairaskodin rakentaminen Jyväskylään. Säädekirjassa määriteltiin hallituksen kokoonpanoksi kuusi jäsentä, joista Jyväskylän kaupunki valitsee kolme ja Sotainvalidien Veljesliiton Sisä-Suomen piiri kolme edustajaa. Puheenjohtajana hallituksessa toimisi sotainvalidien edustaja. Vuonna 2003 hallituksen nimesi säädekirjan sopimuksen mukaisesti kokonaisuudessaan Jyväskylän kaupunki. Säädekirjassa Jyväskylän kaupunki sitoutui hoitamaan sotainvalidit niin kauan kuin he hoitoa tarvitsevat.
Työ alkoi tontin hankkimisesta ja rahoituksen järjestelystä. Sairaskodin suunnittelijaksi valittiin Eeva Heimovala. Monista vaihtoehdoista rakennuspaikaksi valittiin Jyväskylän kaupungin osoittama tontti osoitteessa Köhniönkatu 1, jonne Sairaskodin piti nousta. Asemakaavavaikeuksien takia jouduttiin tontista luopumaan ja hylkäämään ensimmäiset suunnitelmat. Tontin etsintää jatkettiin ja päädyttiin hyvään lopputulokseen, osoitteeseen Keskussairaalantie 40.
Vuokrasopimus tehtiin Jyväskylän kaupungin kanssa 21 vuoden ajaksi ja kokonaisvuokraksi sovittiin 100 markkaa. Keski-Suomen Sairaskotisäätiö valitsi rakennustoimikuntaan sotainvalidien edustajina työn aloittaneen kolmikon ja kaupungin edustajana Erkki Roinilan. Rakennustoimikunnan sihteerinä paperiasioita hoiti sotainvalidipiirin toiminnanjohtaja Leevi Partanen vuoden 1987 syksyyn saakka.
Tapaturmavirastolta saadun selvityksen mukaan hankkeeseen tarvittiin omaa pääomaa 10 prosenttia, Raha-automaattiyhdistyksen avustusta saatiin 30 prosenttia ja lainapääomaa tarvittiin 60 prosenttia. Suomen Lions-liiton ”Punainen sulka”-keräyksestä sotiemme veteraanien hyväksi Sotainvalidien Veljesliitto ohjasi Sisä-Suomen piirille 1 000 000 markkaa Sairaskodin omaksi pääomaksi. Jyväskylän kaupunki sitoutui rahoittamaan lopun tarvittavasta omasta pääomasta. Jyväskylän kaikki pankit (K-S SP, KOP, OP, SYP) sekä Vakuutusyhtiö Pohjola sitoutuivat myöntämään säätiölle lainoituksen.
Suunnittelutyötä tehtiin pitkään. Raha-automaattiyhdistyksen kanssa neuvoteltiin moneen kertaan työn toteutuksesta. Lokakuussa 1986 päästiin aloittamaan rakentaminen. Peruskivi muurattiin ja työ vastaanotettiin tammikuun lopussa 1988. Pinta-alaltaan noin 4200 neliömetrin suuruinen, kolmekerroksinen koti oli valmis.
Puuhamiesten vastuulla oli myös valmistuvan Sairaskodin avainhenkilöiden etsiminen ja valinta, joka tapahtui 1987 alkupuolella. Valituksi tulleet ylihoitaja Eila Hellman ja ylilääkäri Seppo Salminen olivat monipuolisen työkokemuksen omaavia alan ammattilaisia. Talouspäällikkö Merja Tuunainen edusti nuorempaa sukupolvea. Näin oli saatu kokoon Sairaskodin johtoryhmä, jonka kokemuksia voitiin hyödyntää jo rakentamisen aikana suunnittelussa ja kalustonhankinnoissa.
Johtoryhmän kanssa käydyissä keskusteluissa luotiin pohja Sairaskodissa toteutettavalle hoitomallille. Tavoitteena oli luoda koti, jossa sotainvalideilla olisi vapaus olla oma itsensä ja jossa voi sanoa oman mielipiteensä ja tulla kuulluksi.
Ensimmäiset asukkaat muuttivat Sairaskotiin 3. maaliskuuta 1988. Talo vihittiin käyttöön huhtikuussa arvovaltaisen vierasjoukon läsnäollessa. Kolmekymmentä vuotta elänyt unelma toteutui ja Sairaskoti pääsi nopeasti hyvään toimintavauhtiin.
Kiinteistö Oy Keski-Suomen Veteraanikoti
Köhniönkatu 1:ssä sijaitseva tontti hyödynnettiin heti 90-luvun alussa perustamalla Rintamamiesten Huoltosäätiön ja Keski-Suomen Sairaskotisäätiön kesken Kiinteistöosakeyhtiö Keski-Suomen Veteraanikoti, joka rakennutti 30 huoneistoa käsittävän asuintalon sotiemme veteraaneille. Kiinteistöosakeyhtiö toimii hallinnollisesti itsenäisenä vuokratalona, jonne asukkaat valitsee Jyväskylän kaupungin asuntotoimisto.
Laajennus- ja korjaustarpeet alkoivat nousta esiin
Hyvin nopeasti osoittautui, että asetetut tilastandardit laitoksen asiakaspaikkoja kohden laskien ja arviot apuvälineitä käyttävien asiakkaiden määrästä olivat alimitoitettuja. Toimintatavat hakivat muotoaan ja periaatekeskustelua käytiin, kuinka talossa eletään. Kodin yhteinen ruokailu, jossa olivat mukana niin asukkaat, kuntoutujat kuin työntekijätkin, todettiin alusta lähtien toimintaperiaatteeksi, jota asiakkaat arvostivat. Ruokailutila kävi kuitenkin asiakkaiden apuvälineiden takia ahtaaksi ja ruokailu piti jakaa kahteen vuoroon. Ensimmäiset ajatukset talon laajennustarpeesta alkoivatkin herätä hyvin pian toiminnan päästyä täyteen vauhtiin, kun oli vielä todettu, että tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta. Ruokasalin ahtaus ei ollut ainoa asia, jota haluttiin korjata. Suunnitteluvaiheessa keittiön varastotilat oli mitoitettu ajatuksella, että kaupunkialueella varastoja täydennetään ahkerasti ja useiden päivien varastointia ei tarvittaisi. Pian kuitenkin ilmeni, että päivittäistavaratoimittajien ajatuksissa kolmen kilometrin etäisyys kaupungin keskustasta tarkoitti maaseutujakelua ja suurempia toimitusmääriä. Keittiön varastotilat olivat käyneet liian pieniksi jo alkuunsa.
Alkuperäisessä Sairaskodissa huonejärjestelyt olivat sellaiset, että asiakashuoneet olivat lähes kaikki kahden hengen huoneita. Pikkuhiljaa alkoivat kuntoutukseen tulijat toivoa yhden hengen huonetta yhä enemmän. Asukkaillakin oli omat hankaluutensa kahden hengen huoneissa: yksi halusi tuulettaa, toinen paleli, yksi kuorsasi ja joku kulki yöaikaan häiriten huonekaveria tai sitten huonekaverukset eivät oikein ”mahtuneet toistensa pirtaan”.
Kuntoutustiloissa hoidettiin yli kahtakymmentä asiakasta kerrallaan. Yksilöhoitotiloja ei ollut riittävästi. Alkuperäisissä suunnitelmissa henkilökunnan huoneeksi merkitty tila otettiin heti alkuunsa hoitohuoneeksi. Kuntoutuksen toimistotilat olivat myös erittäin ahtaat. Kuntoutuksessakin oli siis tilatoiveita.
Yhteisiä suljettavissa olevia kokoontumistiloja oli alkujaan hyvin vähän. Kaikki aulatilat otettiin hyvin tehokkaasti käyttöön. Talon eteinen, ala-aula on edelleen myös olohuone ja ”sali”. Jopa iltahartaudetkin jouduttiin pitämään ala-aulassa, koska väki ei mahtunut toimistosiivessä sijainneeseen kokoushuoneeseen.
Askartelutilat sijaitsivat ruokalatilan vieressä. Sinne kokoontui väkeä niin tekemään kuin seuraamaan askartelua. Mutta ahdasta oli sielläkin. Ajatus ruokatilojen laajennustarpeesta vahvistui ja alettiin miettiä, mitä muuta pitäisi korjata samalla. Laajennuksen suunnittelu laitettiin virallisesti käyntiin ja ryhdyttiin hankkimaan rahoitusta. Raha-automaattiyhdistyksen avustusosuus saatiin laajennukseen 60-prosenttisena. Kymmenen prosentin omarahoitusosuutta anottiin Jyväskylän kaupungilta avustuksena ja 30 prosentin lainoitukseen saatiin kaupungin takaus.
Tilamuutostarpeet alkoivat konkretisoitua ja suunnitelmia esitettiin Raha-automaattiyhdistykselle. Ensin lähdettiin liikkeelle ajatuksesta, että askartelutilat järjestetään pois ensimmäisestä kerroksesta ja näin keittiö- ja ruokailutilat saisivat lisäneliöitä. Hallinnon siipi olisi rakennettavissa kolmikerroksiseksi ja siten saataisiin asuintilojen läheiseen yhteyteen lisäneliöitä. Tätä vaihtoehtoa ei hyväksytty ja alettiin keskustella erillisestä lisärakennuksesta sisäpihalle. Tätä vaihtoehtoa pidimme huonona monesta syystä.
Viimein talon laajennuksen muoto alkoi hahmottua tontin takarajalle tehtävällä lisäsiivellä. Sinne saataisiin parhaiten tilat yhden hengen huoneille kolmanteen kerrokseen ja askartelu- ja kokoustilat toiseen kerrokseen sekä biljardipelitila. Biljardia oli pyydetty alusta asti ala-aulaan, mutta tilan ahtaus ei sitä sallinut. Niin laajennukseen merkittiin oma tila biljardille ja pelaajat olivat iloisia, kun suunnitelma hyväksyttiin. Suunnitelmia hiottiin Raha-automaattiyhdistyksen kanssa moneen kertaan. Ruokalaan ja keittiöön saatiin korjausta, kun askartelutiloista otettiin osa keittiön tiskinurkkauksen laajentamiseen ja osa ruokalatiloiksi. Kuntoutukseen saatiin muutama lisäneliö ulkoseinää ”oikaisemalla” ja kuntoutuksen toimistotiloja saatiin lisää puutyöverstaan siirtyessä pois alakerrasta. Keittiön varastotilaa saatiin lisää rakentamalla yhteen rakennuksen kulmaukseen asianmukainen sosiaalitila keittiöhenkilökunnalle. ”Sivutuotteena” keittiön sosiaalitilan päälle saatiin toimistosiipeen tarpeellinen monikäyttöhuone, joka toimii niin kokous-, lepo- kuin vierashuoneenakin.
Laajennus valmistui vuonna 1993. Laajennus paransi oleellisesti toimintapuitteita. Sekä uudet että korjatut tilat otettiin ilolla vastaan ja heti tehokkaaseen käyttöön. Yhdeksän yhden hengen huonetta kolmannessa kerroksessa, ruokala- ja keittiötilojen väljentyminen ja yhtenäiset askartelutilat helpottivat toimintaa oleellisesti. Kuntoutukseen saatiin kolme erillistä hoitohuonetta lisää. Myös kokoustilat paranivat oleellisesti, kun uuteen tilaan mahtui jopa 40 – 50 hengen tilaisuuksia. Vanhasta kokoushuoneesta tuli sosiaalityöntekijän toimisto- ja neuvotteluhuone.
Muistisairaille asiakkaille turvalliset tilat
Laajennuksen asuintilat kolmannessa kerroksessa jouduttiin ottamaan käyttöön muistiongelmia poteville asiakkaille vuonna 1995, kun karkailevia asiakkaita oli niin monta, että henkilökunta ei enää pystynyt valvomaan heidän turvallista liikkumistaan. Ongelma oli tiedostettu ja etsintätilanteisiin oli jouduttu useasti. Asiakasturvallisuuden takaamiseksi tarvittiin suljettavissa oleva tila. Näitä tiloja ei oltu kuitenkaan suunniteltu tälle erityisryhmälle. Ulkoilemaan lähteminen kolmannesta kerroksesta oli hankalaa. Ratkaisu oli väliaikainen ja alettiin suunnitella suurempaa remonttia asianmukaisen dementiayksikön saamiseksi. Vuonna 1997 valmistui remontoidut tilat toiseen kerrokseen puiston puoleiseen siipeen. Asuinhuoneiden oviin laitettiin ikkunat, lattiamateriaalit uusittiin, tehtiin korjauksia sähköistykseen ja valaistukseen ja teknisiä valvontalaitteita lisättiin. Kahdesta kahden hengen huoneesta yhdistettiin keittiö- ja olohuonetila, jossa pääsi liikkumaan joutumatta ”pussinperälle” kuten väliaikaisissa tiloissa. Näin saatiin asianmukaiset tilat, joista pääsi suoraan ulos aidatulle sisäpihalle.