Vierailuohjeet 29.9.2020

Sairaskodilla noudatetaan toistaiseksi aiempaa tiukempia vierailukäytänteitä koronatilanteen alueellisen heikentymisen vuoksi. Vierailut toteutetaan ala-aulassa tai ruokalan päässä olevassa ns. kabinetissa, joka on suljettavissa paljeovilla. Vierailu voi tapahtua myös ulkoilun merkeissä. Talon ulkopuolisten fysioterapeuttien, jalkahoitajien ja henkilökohtaisten avustajien käynnit osastolla ovat niin ikään tauolla. Osastoilla vierailut ovat mahdollisia vain poikkeustapauksissa (saattohoito), ja niihin tarvitaan ylilääkärin lupa. Sairaana tulo on kielletty.

Vierailuista tulee sopia etukäteen soittamalla numeroon 014-690633 (2. kerros) tai 014-690640 (3. kerros). Jos vierailusta ei ole sovittu etukäteen, asukkaan siirtoa vierailutiloihin voi joutua odottamaan.

Vierailut rajoitetaan kahteen kertaan viikossa asukasta/kuntoutujaa kohden, joten omaisia kehotetaan tarvittaessa sopimaan keskenään käyntien keskittämisestä. Omaisia voi tulla vierailulle korkeintaan kolme henkilöä kerrallaan. Vierailuilla ei ole aikarajoitusta. Kaikissa tapaamisissa huolehditaan hyvästä käsihygieniasta, ja vieraita kehotetaan käyttämään hengityssuojainta ja kertakäyttökäsineitä, jotka annetaan Sairaskodilta. Lähikontaktia (halaaminen, kättely, koskettelu) suositellaan edelleen välttämään. Suositeltava turvaväli on 1,5 metriä. Pyörätuolia voi kuitenkin työntää.

On valitettavaa, että vierailuja joudutaan rajoittamaan. Syyskuun jälkipuoliskon aikana Keski-Suomessa on tilastoitu maan eniten koronatartuntoja väkilukuun suhteutettuna, ja velvollisuutemme on suojella talon asukkaita tartunnoilta. Koska asukkaiden ja heidän läheistensä tapaamiset ovat kuitenkin tärkeitä molemmille osapuolille, pyrimme kaikin keinoin tukemaan niiden järjestämistä. Puramme rajoitteita sitä mukaa kuin tautitilanteen helpottuminen tarjoaa siihen mahdollisuuden. Toivomme omaisilta joustavuutta ja ymmärrystä tilanteessa – toimimme potilaiden parhaaksi.

Yst. terv.

Matias Lahti

Ylilääkäri